Jouluviikolla timpurit olivat tehneet siihen vaiheeseen mistä olimme sopineet, joten he jatkoivat toiselle työmaalle. Olisimme oikein mielellämme heidät pitäneet talon valmistumiseen saakka, mutta oma työpanos säästää sen verran että meidän budjetillamme se ei ollut mahdollista. Saimme siis parhaat mahdolliset timpurit ja olemme heille todella kiitollisia hyvin tehdystä työstä!
Joulun aikaan pidimme lomaa raksaamisesta ja tammikuukin meinasi alkaa vähän hitaalla. Uunin osat tulivat, mutta asentaja oli kipeänä joten asentaminen myöhästyi suunnitellusta ajasta. Tosin ei uunilla sinänsä mikään kiire ole vielä, joten ei hätää. Mutta nyt on siis uunin ja hellan rungot pystyssä. Jossain vaiheessa saamme kakelitkin pintaan. Piippuja ei ole vielä muurattu läpi katosta, voi olla että odottelemme keväämpää sen suhteen. Kovat pakkaset ovat tehokkaasti estäneet katon läpi muuraamisen.
Sähköjä on vedetty ja pistorasian paikkoja laiteltu viime aikkoina. On siinäkin aika työ yksin juosta seinän toiselle puolelle ja sitten taas toiselle. Työnnä sieltä ja vedä täältä. Isäntä juuri sanoi että nyt hän ymmärtää miksi joillakin aloilla mielellään tehdään hommat pareittain.
Uunin taustana oleva seinä tasoitettiin ja antiikkilaastista tehtiin hiertopinta. Kaunis, vai mitä?
Kestää lähemmänkin tarkastelun!
Pohjalaatat, ilmansulkupelti ja hormilähtö paikoillaan
Ensimmäiset kerrokset
Leivinuunin pohja
Leivinuuniin kurkkaus ennen kuin holvikaaret ovat paikoillaan
Ja holvien kanssa
Hellan vaihetta
Tältä näyttää hellan sisältä
Hella tasoitetta vailla
Hella ja takkaleivinuuni tasoitettuna, keittiön suunnalta katsottuna
Sama portaikon suunnasta
Kommentit