Kolmantena päivänä 21.3.2008 aurinko nousi ihanasti ja oli kirpeä pakkanen (-17 astetta). Sahurit tulivat hommiin vähän myöhemmin, jolloin pakkanen oli vähän kerennyt laskea. Aamulla oli hetki aikaa järjestellä taapeleita.
Aamuaurinko paistoi 2x8 tuuman lankkupinon kylkeen.
Puolen päivän jälkeen naisväki ja lapsetkin saapuivat katsomaan talkoita.
Aaro katseli rattaissa vähän kauempana ja mielenkiintoista se oli!
Onni sai seurata hieman lähempää mummin kanssa.
Huussin lähistöltä päin kuvattuna sahahommia, tukkipino on pienentynyt kovasti.
Silppukasa oli jo aika komea!
Sahan vieressä pirkkarimoja ja koivulankkua.
Ihan koko perhe taapelin ja lautapinon luona! Iskä, äiti, pojat ja masu (kolme viikkoa ennen laskettua aikaa).
Välillä kerkesi laittamaan muutaman lankun taapeliinkin kun tauon jälkeen sahuri teroitti sahan terää.
Sahurit ovat lähteneet kotejansa lämmittämään. Tontilla mieltä lämmitti nouseva kuu ja kotona odottava sauna.
Neljännen päivän aamuna auringon noustessa THE huussi (ensimmäinen rakennus koko tontilla :D ). Aurinko nousi maiseman ylle hiljalleen ja valaisi kauniisti tehden pitkiä varjoja. Puut olivat vielä kuurassa yön jäljiltä.
Taapelit alkoivat nousemaan aamulla klo 7.00. Iloisena taapelipinoa laittamassa Elinan isä Pentti.
Tukin siivuttuessa piti tarkkailla mitkä osat laitetaan vielä takaisin sahaan.
Saha poistui tontilta viimeisenkin tukin muututtua osaksi lautatarhaa. Miehet saivat tulen tehtyä ensimmäistä kertaa neljään päivään. Ei ollut enää kiire juosta lankkua sahan kelkasta pinoon. Nuotion istuimina toimii lankku jonka ansiosta sahaan vaihdettiin teräkin. Joku oli naulannut kaksi naulaa 30 vuotta sitten yli kahden metrin korkeuteen.
Naiset ja lapset tulivat vielä moikkaamaan nuotion ääressä värjötteleviä miehiä. Tuuli oli kääntynyt puhaltamaan pohjoisesta päin.
Onnikin sai paistaa ja maistaa makkaraa.
Illan hämärissä viimeiset kuvat neljännen päivän jälkeen. Taapelia takaa päin.
Ja vielä edestä päin tähän astiset taapelit.
Sunnuntaina, vaikka olikin lepopäivä tonttihommista, iskä leikki mielikuvituksellisesti poikastensa kanssa legoilla... Niistä nousi yllätys yllätys SAHA!